Hei!

Olen Tuomas, motion designer Joensuusta.
Liike on minulle tärkeä ominaisuus. Minua kiehtoo, kuinka kauniisti toteutetulla liikkeellä saadaan staattisista grafiikoista luotua vangitseva kokonaisuus. Liike voidaan toteuttaa monella eri tapaa, millä on merkittävä vaikutus lopputulokseen. Pidän siitä, kun pääsen ratkomaan luovia ongelmia ja saan auttaa ideoiden henkiin herättämisessä liikkeen avulla.
Aloitin urani vuonna 2014 työskentelemällä videokuvaajana ja editoijana ensin kasvavassa videotuotantoyhtiössä ja sen jälkeen kokeneessa mainostoimistossa. Tänä aikana pääsin perinteisten videotuotantojen ohessa toteuttamaan myös erilaisia animaatioprojekteja ja kiinnostukseni kasvoi sitä mukaa, mitä enemmän sain työskennellä animaatioiden parissa. Aloitin freelancerina työskentelyn vuonna 2019 ja vuotta myöhemmin päätin alkaa keskittyä pääasiassa animaatioihin.
Tällä hetkellä työskentelen Valamiksella Visual Marketing Designerina.